Helsinki tarjoaa monia mielenkiintoisia kohteita ja teemoja, sekä uutta että vanhaa arkkitehtuuria, kestäviä ratkaisuja ja innovatiivista asumis- ja kaupunkisuunnittelua.
Keskustakierroksella esittelemme suomalaista arkkitehtuuria 1800-luvulta nykypäivään. Kohteina kierroksella on niin Alvar Aallon maailmankuuluja modernistisia rakennuksia kuin Jugend-arkkitehtuurin helmiäkin. Tarkastelemme myös uusinta suomalaista arkkitehtuuria, kuten puurakenteista Kampin kappelia, Yliopiston kampuskirjasto Kaisaa, avointa Think Corner -tilaa sekä uuden maanalaisen Amos Rex -museon aulaa ja ulkotiloja. Tutustumme Töölönlahden yleissuunnitelmaan, Finlandia-talon julkisivuun, kävelemme musiikkitalon läpi ja vierailemme tietysti myös uudessa keskuskirjasto Oodissa, joka palkittiin Vuoden 2019 Julkinen Kirjasto -palkinnolla.
Otaniemessä Aalto-yliopiston kampus tarjoaa esimerkkejä 50-, 60- ja 70-luvun arkkitehtuurista, kuten Dipoli, Otaniemen kappeli ja Aallon suunnittelema kandidaattikeskus. Uudempia hankkeita edustavat Aalto yliopiston rakennus Väre, josta löytyvät Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun laitokset sekä palkittu Harald Herlinin oppimiskeskus. Alue tarjoaa mielenkiintoisen ja kansainvälisen ympäristön opiskeluun, työskentelyyn ja asumiseen vain 10 minuutin matkan päässä Helsingin keskustasta Länsimetron avauduttua käyttöön vuoden 2019 vaihteessa.
Helsinki kehittää jatkuvasti uusia alueita keskustan tuntumassa. Jätkäsaaresta on tullut innovatiivisten asuntoratkaisujen ja kansainvälisen matkustajaliikenteen solmukohta uuden laivaterminaalin myötä. Myös kantakaupungin toisella laidalla Kalasataman alue kohoaa meren äärelle. Kalasatama tarjoaa erinomaiset liikenneyhteydet ja kaupalliset tilat sekä viihtyisän naapuruston kaupunkitaloineen. Kehityksessä on myös Laajasalon alue, jossa yhdistyvät asuminen, meri ja luonto. Alue on pian kätevän yhteyden päässä kantakaupungista, kun Kruununsillat valmistuvat vuonna 2026.
Kestävä kehitys näkyy suomalaisessa arkkitehtuurissa näkyvimmin puurakentamisena eri puolilla kaupunkia. Mielenkiintoisia projekteja ovat muun muassa Jätkäsaaren Wood City, Viikin puuarkkitehtuuri, rakentuvat Honkasuon ja Kuninkaantammen puiset kaupunginosat, sekä palkittu julkinen sauna Löyly.
Helsinki tarjoaa lukuisia kiehtovia kohteita tutkittavaksi. Ota yhteyttä, niin suunnittelemme ryhmällesi räätälöidyn kiertueen.